Kyllä meille pääsee. Matkalla on muutama mutka ja möykky, joten autolla kannattaa varata noin 15 minuuttia ylimääräistä aikaa. Hatanpään ajokielto ei koske liikkeissä asiointia. Keskustan suunnasta Ratinan kautta kulkemista kannattaa välttää. Etelässä Härmälän suunnassa liikenne on sujuvampaa.
Tällä hetkellä Hatanpään valtatieltä ei pääse suoraan pihaamme. Myös kävellen pitää koukata Hatanpään puistokuja 31:n kautta takapihalle ja sieltä Hatanpään valtatien puoleiselle sisäänkäynnille. Autolla kulku Hatanpään puistokujalle tapahtuu Lokomonkadun kautta. Lisätietoja meille tulemisesta näet Sijainti -sivulta.
Meillä olisi kolme Skoda Fabiaa edulliseen minileasingiin. Skoda Fabia on pieni auto, joka on näppärä kaupungissa, mutta sillä pärjää hyvin myös maantiella. Autoissa on polttomoottori ja manuaalivaihteisto.
Hinta on 599 e / kk. Tarjous on voimassa 1.5.2027 saakka. Autoja on seuraavan kerran vapaana 1.10.2025.
Hintaan sisältyy 2000 km / kk. Lisäkilometrit maksavat 0,30 e / km.
Leasingsopimukseen sisältyy kaskovakuutus 1500 e omavastuulla. Muilta osin pätevät samat vuokra-autojen vakuutus- ja vuokrausehdot kuin tavallisissa vuokrauksissa. Omavastuun voi pienentää 90 e / kk lisämaksulla 500 euroon tai 210 e / kk lisämaksulla 0 euroon. Omavastuun pienennykseen sisältyy tuulilasi- ja rengasvakuutuksen omavastuun poisto.
Leasing- tai minileasingsopimuksen voivat laatia yksityiset henkilöt, yritykset, yhteisöt ja kunnat.
Kunnioitamme yksityisyyttäsi, emme käytä evästeitä.
Ylös